Johdanto
Tämä artikkeli kuvaa 1843 Kuusamosta Auttiin muuttaneen Auttin suvun elämänvaiheita. Tärkeimpinä lähteinäni on ollut se tieto, joka on kerätty 1993 perustetun Auttin sukuseura ry:n sukurekisteriin ja sukutietokansioon ja sekä vuosina 2001 ja 2011 julkaistuihin sukuseuran omiin lehtiin. Lehtien artikkelit puolestaan perustuvat esitelmiin, jotka on pidetty sukujuhlissa. Tähän mennessä sukuseura on pitänyt viisi kokousta, joissa jokaisessa on käsitelty suvun historiaa.
Tekstin pääpaino on asuttamisen ja suvun laajenemisen näkökulma. Esille tulevat seuraavat asiat: 1) Sukujuuret Rovaniemellä ja Kuusamossa, 2) Elämä Auttissa 3) Törmäsen kruununtorppa Vanttauskoskella, Honkamaan asutustila Vanttausjärvellä ja AlaKoivulan tila Viirinkylässä ja 4) Auttin suvun elämää Rovaniemellä, 5) Suuresta adressista monenlaiseen vaikuttamiseen ja osallistumiseen, 6) Periytyvät sukunimet, 7) Kemijokivarren asuttajasta laajaksi suvuksi ja 8) Auttin sukuseura ry.
Suvun jäsenten taustoista otan esille joitakin perustietoja, siten, että kerron elinvuodet silloin, kun ne sijoittuvat 1800-luvulle tai aikaisemmaksi. Rovaniemen alueelta muualle muuttaneiden perhetietoja en ole seurannut muuten kuin ilmoittamalla esimerkiksi avioliittojen solmimisvuodet. Olen jättänyt pois melkein kaikki avioliitot, jotka on solmittu 1940-luvulla ja sen jälkeen. Varsinaisia yksityiskohtaisia henkilöhistorioita en käsittele.
Sukujuuret Rovaniemellä ja Kuusamossa
Auttin suvun varhaisvaiheita asiakirjoista ja historiakirjoista selvitteli aikanaan Simo Pekan sukuhaarasta Lauri Autti, jonka aloitteesta 1990-luvun alussa myös sukuseuran perustaminen lähti vireille. Hän on kertonut tietojen keruustaan sukuseuran ensimmäisessä lehdessä vuonna 2001. Varsinaisesti työnsä yksityiskohtaiset tulokset Lauri Autti esitteli ensimmäisessä sukujuhlassa 7.8.1993. Esitelmän nimenä on Auttin suvun esipolvet ja heidän puolisonsa Rovaniemellä 1617 –1758 ja Kuusamossa 1759 – 1843. Otan seuraavassa esille tuon tekstin sisällön siten, että mukana on suvun sekä isä- että äitilinjan tietoja.
Auttin suvun juuret ovat pääosin Kuusamossa, osittain myös nykyisen Posion alueella. Kuitenkin suvun historian voidaan katsoa alkavan Rovaniemen Kemihaarasta Raudanjoen talosta Oikaraiselta. Tila on syntynyt vuonna 1624. Talon isäntinä mainitaan Matti Mankinen 1624 ja Olli Mankinen 1631.
Suvun lähtöhenkilöksi Lauri Autti määritteli Olli Ollinpojan (1617 –1711), jonka pojat Juho Ollinpoika ja Antti Juhonpoika (1685–1774) jatkoivat isännyyttä. Antin vaimo oli Marketta Heikintytär Vitikka (1694 –1768). Myös Vitikka on vanhoja rovaniemeläisiä sukuja.
Asiakirjojen mukaan Antti Juhonpojalla oli kaupallista kiinnostusta. Jouluna 1732 hän seurasi Venäjältä laittomasti tuotujen sarkakuomien matkaa Kemijokea ja lopulta Tornioon. Tästä asiasta hän oli käräjillä todistajana Heikki Viirin kanssa 1734. Toimeentulon talossa tarjosivat maanviljelys ja kalastus. Kemin komppanian ruotutaloksi N:o 147 Raudanjoki määrättiin 1734.
Kuusamoon siirtyminen tapahtui 1758, kun Heikki Antinpoika (1732 –1808) meni vävyksi Kuusamoon Tolvaan. Hänen puolisonsa oli Dorotea Antintytär Määttä (1732– 1808), Kuusamon vauraimman ja sittemmin ensimmäisenä (1772) perintötaloksi ostetun talon tytär. Määttien suku on saapunut Kuusamoon 1680 –1690-luvuilla Sotkamosta ensimmäisinä suomalaisina Kuusamon saamelaisalueelle. Dordie Antintyttären äiti puolestaan oli Kuusamon nimismiehen Sihveri Grahnrothin tytär, Maria Sihverintytär, joka taas kuului laajaan Sursillien sukuun (N:o 515) ja siellä Catharinan (N:o 2) jälkeläinen.
Heikki Antinpoika muutti perheineen Kesäniemeen, joka mainitaan uudistalona 1780-luvulla. Tästä talosta muodostui lähellä sijainneen Oikaraisen talon ohella suvun asuinpaikka. Heikin poika Juho (1771–1841) avioitui aikanaan tulevaan kuusamolaiseen suurtaloon eli Aholaan. Hänen vaimonsa oli Valpuri Heikintytär Ahonen/Ahola (1779 – 1840). Aholan suku on saapunut Paltamosta Kitkan alueelle 1690.
Juho Juhonpoika (1808–1875) otti vaimokseen talontyttären Kaisa Antintytär Salmisen (1807 –1861) Kuusamon Vasaraperältä. Todennäköisesti Salmisen suku kuuluu Kainuusta saapuneisiin uudisraivaajiin. Täältä Kaisan ja Juhon kolmilapsinen perhe muutti Rovaniemen Kemihaaran Auttiin. Muutto näyttää olleen osa sitä laajempaa liikettä, joka 1800-luvulla suuntautui Kuusamosta Kemijokivarteen, kuten tämän teoksen muiden kylien asuttamishistorioissa tulee esille.
Elämää Auttissa
Muutto Kuusamosta Auttiin
Auttin kantatila, nimeltään Ingeröinen, on perustettu jo 1686. Tila halottiin 1766 kahdeksi tilanosaksi, joista toisella tilanpuoliskolla omistajasuvut vaihtuivat kuitenkin usein. Muuttokirjojen mukaan Juho ja Kaisa Oikarainen tulivat 12.11.1843 Auttiin Ingeröisen talon toiselle puolelle, koska se oli vapaana, ilman asukkaita. Heillä oli kolme poikaa: Juho Heikki (1834 –1905), Antti (1836–1881) ja Simo Pekka (1840 –1893). Kannattaa huomata, että kaikki tämän perheen lapset elivät aikuiseksi. Sehän ei ollut noihin aikoihin ihan tavallista.
Tästä Juho ja Kaisa Oikaraisen viisihenkisestä perheestä on kasvanut se Auttin suku, joka nykyisin tunnetaan miespuolisten kautta periytyvillä sukunimillä Autti, Harju-Autti ja Uusi-Autti ja Misikangas. Tokihan sukuun kuuluu myös paljon myös muiden sukunimien kantajia. Sukuseuran rekisterin mukaan tällä hetkellä käytössä olevia nimiä on noin 150.
Perheen irtaimiston lisäksi mukana seurasi porokarja, joka tarjosi merkittävän lisän perheen elämiseen. Tällä pohjalta 1993 perustettu sukuseura valitsi tunnuksekseen suvun poromerkin: ”Vasen, alla hanka, pykälä; oikea, päällä hanka.”
Auttin kantatilan elämää 1800-luvulla
Tämä osa tekstistä perustuu pääosin sukurekisterin tietoihin ja esitelmääni Auttinkylän historiaa, jonka pidin sukuseuran ensimmäisessä sukujuhlassa 7.8.1993. Esitelmääni varten olin kerännyt tietoja myös tuolloin vielä elossa olevilta vanhemmilta sukupolvilta. Lähteenä ovat myös ne muistelut, jotka olen nauhoittanut isältäni 1980-luvulla.
Pojat, tulevien sukuhaarojen kantaisät, olivat muuton aikana vielä aika pieniä: Juho Heikki 9-, Antti 7- ja Simo Pekka 3-vuotias. Asiakirjojen mukaan talossa asui lisäksi yksi renki, kaksi piikaa ja syyntinkiläisenä Jaakob Ingeröinen, todennäköisesti vaimoineen. Tiedoissa mainitaan mäkitupalaisena Anders Perälän kuusihenkinen perhe, joka lienee asunut Perälän torpassa, siis nykyisen Kujalan tienoilla. Samaan aikaan talon toista puolta asui yhdeksän henkeä, joista yksi oli renki ja kaksi piikaa. Niskalassa asukkaita oli viisitoista, joten koko kylän asukasmäärä oli tuolloin noin neljäkymmentä.
Sukuselvitysten mukaan tiedetään, että Juhon ja Kaisan pojat avioituivat: Juho Heikki otti 1854 vaimokseen Elsa Kaisa Körkön Rovaniemeltä, Simo Pekka 1862 Saara-Kaisa Hannuniemen Kemijärvellä ja Antti 1861 leski Briitta Stiina Ingeröisen naapuritalosta.
Talon elämästä ei ole toistaiseksi kerättyjä vero- ja muita tietoja 1850-luvulta 1870- luvulle. Vuodet lienevät olleet raskaita, koska tietojen mukaan vähintään kolmas vuosi oli katovuosi. Toki on muistettava, että maatalous ei ollut ainoa ruuan antaja.
Isojakotoimitus eteni Rovaniemen pitäjässä. Ensimmäiset Auttin jakokuntaa koskevat asiakirjat ovat vuodelta 1870 ja koko jakotoimitus saatiin päätökseen 7. lokakuuta 1876. Tosin 10. lokakuuta 1873 taloille vahvistettiin omistusoikeudet ja näin Autti perustettiin omaksi itsenäiseksi tilakseen, nyt myös virallisesti nimellä Autti. Tähän samaan muutokseen liittyy myös Autti-sukunimen alku, sillä uusi nimi vakiintui käyttöön 1880-luvun aikana. Tosin varsinainen sukunimilaki tuli voimaan vasta 1921. Talosta käytettiin kuitenkin isännän mukaan jo kansanomaista nimeä Juho, samoin kuin naapurista Ingeröisestä nimeä Iisakki.
Koko Ingeröisen 757 hehtaarin tila meni jaossa kahtia, josta Auttille tuli lähes 379 hehtaaria. Isonjaon alussa vanha, Kuusamosta muuttanut Juho-isäntä oli vielä elossa, mutta hän kuoli 1875, siis ennen jakotoimituksen päättymistä. Kaisa-emäntähän oli kuollut jo 1861. Niinpä jakotoimituksen lopussa taloa edustivat pojat: Juho Heikki ja Simo Pekka. Vuoden 1876 asiakirjan allekirjoittajina ovat Pekka ja Juho sekä Ingeröisen puolella Antti, veljeksistä keskimmäinen. Näin ovat siis säilyneet kaikkien kolmen omakätiset puumerkit. Ingeröisen talosta muina allekirjoittajina olivat Isak ja Olli Ingeröinen sekä Niskalasta Olli ja Jaako Niskala.
Uusi-Auttin eli Harjun perustaminen ja asukkaat
Auttin eli Juhon talon väki lisääntyi, joten tilat alkoivat käydä ahtaaksi. Simo Pekalle ja Saara Kaisalle syntyi yksitoista lasta, josta kaksi kuoli pienenä. Simo Pekka rakensi todennäköisesti ihan 1880-luvun alussa perheelleen oman talon harjanteelle Jyrhämän päähän, muutaman sadan metrin päähän kantatalosta kaakkoon. Viralliseksi nimeksi tuli Autti-Harju. Nimi ei liene koskaan ollut käytössä, vaan käyttöön vakiintui Harju. Kansanomaisessa käytössä oli jonkin verran myös Uusi-Autti, joka tuli myöhemmin myös sukunimeksi. Tilan maat olivat noin puolet Auttista eli noin 152 hehtaaria.
Simo Pekka hukkui kesällä 1893 tehdessään lohipatoa Pirttikoskeen (katso kuolinilmoitus tästä). Taloa jäivät asumaan pojat, Heikki perheineen ja Pekka, joka tuolloin oli vielä poikamies. Leski Saara Kaisa muutti kirkonkylään, kun hän meni 1895 naimisiin Hannu Erkkilän kanssa. Mukaan lähti seitsemän lasta, kuusi tytärtä ja yksi poika. Tämän perheen vaiheista kerron luvussa Suvun elämää Rovaniemellä.
Kotitaloon jäänyt Heikki oli avioitunut 1888 koskenkyläläisen Kreetta Pallarin kanssa ja Pekka otti 1902 vaimokseen Kreetan sisarpuolen, Hilja Maria Pallarin. Tästä alkoi Harju-Auttien ja Uusi-Auttien kaksinkertainen sukulaisuus. Heikille ja Kreetalle syntyi kahdeksan lasta, jotka kaikki elivät aikuisiksi.
Kaikki Heikin ja Kreetan tyttäret muuttivat pois kotikylästään. Hilja meni 1913 Eelis Juujärven vaimoksi Juujärvelle, Eveliina eli Liinu samana vuonna Juho Paloniemen vaimoksi Posiolle ja Hilma 1919 Antti Ahvensalmen vaimoksi, myös Posiolle. Olga vihittiin 1922 Toivo Majurin kanssa ja hän muutti Heinjoelle. Eelis rakensi oman talonsa Kujalan 1920-luvun puolivälissä. Hänen vaimokseen vihittiin 1915 pikkuserkku Auruura Elisabet Misikangas. Tämä on ainoa suvun piirissä solmittu avioliitto. Lapsia Kujalaan syntyi kahdeksan, joista yksi tyttö hukkui kymmenvuotiaana Kemijokeen.
Heikin kuoleman jälkeen evakkoon asti taloa isännöivät kaksi poikaa: Mikko ja Juho eli Jussi. Mikon vaimo oli 1925 Kuusamosta muuttanut Tyyne Posio. Perheeseen syntyi kymmenen lasta, joista kaksi kuoli pienenä. Juhon vaimo oli Anna Posio eli Posti-Annu, koska hän 1940-luvun lopulle huolehti postista. Heikki, pojista nuorin, asui välillä muualla, mutta muutti 1950-luvun alussa takaisin kotikyläänsä. Hänen vaimokseen vihittiin 1938 Helli Ryynänen Kontiolahdelta. Perheeseen syntyi yksi poika.
Harju-Auttin perustaminen ja asukkaat
Pekka ja Hilja halusivat perustaa 1906 oman talon ja siirsivät osan Harjun rakennuksista muutaman sadan metrin päähän, HarjuAuttin nykyiselle paikalle. Maiksi erotettiin puolet Uusi-Auttista, vähän alle 80 hehtaaria. Harju-Auttista käytettiin jonkin verran nimeä Uusi-Harju, mutta yleisimmin Harju. Koska oli tullut käyttöön uusi asuinpaikka, niin Heikin isännöimää vanhempaa taloa alettiin kutsua Vanhaksi-Harjuksi. Samasta jakamisesta vakiintuivat käyttöön myös sukunimet Harju-Autti ja Uusi-Autti.
Harju-Auttin uudempi rakennus, Veikonpuoli, valmistui 1928. Se rakennettiin lähinnä talon omalle väelle, koska vanhemman puolen tiloja tarvittiin kestikievarin ja kaupan käyttöön. Toki omaakin väkeä asui myös vanhemmalla puolella. Perheeseen oli syntynyt kolmetoista lasta, joista kymmenen eli aikuiseksi. Tilaa tarvittiin, sillä 1930-luvun alussa talossa oli samanaikaisesti jo neljä miniää.
Hiljan ja Pekan lapsista Aarne meni naimisiin 1925 posiolaisen Saima Posion kanssa. Perheeseen syntyi neljä lasta, joista yksi kuoli pienenä. Saiman kuoltua Aarne muutti pois Oikaraiselle. Hän avioitui 1940 Olga Kiviniemen kanssa ja perheeseen syntyi yksi tyttö. Eino otti 1927 vaimokseen Selmaa Nygårdin Pietarsaaresta. Eino hukkui 1933 Pirttikoskeen ja vaimo muutti muualle. Filippus toi 1930 miniäksi Iines Kumpuniemen Ranualta ja Toivo 1932 Eeva Ollankedon Viirinkylästä. Lapsia tähän perheeseen syntyi yksitoista, joista kaksi kuoli pienenä.
Kaksi Harjun tytärtä avioitui 1930-luvulla ja muutti kirkonkylään. Aunen mieheksi vihittiin 1934 Akseli Ruotanen Rovaniemeltä ja Helmin mieheksi 1935 Teuvalta muuttanut Arvo Tamsi. Lapsia Tamsin perheeseen syntyi kuusi, joista kaksi kuoli pienenä. Harjulta Filipus muutti 1930-luvun puolivälissä vaimonsa kanssa Pisiölle eli Vainiolle, vanhojen niittyjen reunalle. Perheeseen syntyi 1940-luvulla kolme tyttöä, joista yksi kuolleena. Eino ja hänen vaimonsa saivat Auttin asutusalueelta tilan Syrjävaarasta, mutta eivät ehtineet asua siinä juuri ollenkaan. Talossa asui sitten Toivon ja Eevan perhe evakkoon lähtöön asti.
Juuri ennen sotaa 1938 Ilmari toi vielä miniäksi Elisa Pekkalan Pekkalasta. Perheeseen syntyi kaksi lasta. Ilmari kaatui jatkosodassa 1942. Veikko meni 1941 naimisiin tenniläläisen Anja Tennilän kanssa. Lapsia perheeseen syntyi kuusi lasta. Kerttu jäi sotavuosien jälkeen kauppalaan ja avioitui siellä 1948 Kalle Kansanahon kanssa. Perheessä on kaksi lasta. Onni lähti jo nuorena ennen sotavuosia kotoaan liike-elämän palvelukseen ja hänen vaimokseen vihittiin 1945 torniolainen Aino Salmela. Lapsia syntyi kolme.
Juhon suurperheen kasvaminen ja muutot muualle
Vaikka Simo Pekka oli siirtynyt perheineen pois 1880-luvulla, suvun kantatalossa, Juholla, elettiin todellisessa suurperheessä. Väki asui kahdessa asuinrakennuksessa, joista vanhemman katolla oli vellikello. Sillä väki kutsuttiin syömään.
Juho Heikki kuoli 1905 (katso kuolinilmoitus tästä) ja hänen vaimonsa Elsa Kaisa 1913. Heidän viiden lapsensa elämä eteni seuraavasti: Tytär Kaisa Kreeta vihittiin 1879 kirkonkylästä kotoisin olevan Juho Pekka Ylipullin kanssa ja hän muutti pois kotoaan kirkonkylään. Lapsia tähän perheeseen syntyi yhdeksän. Antti Aukusti otti vaimokseen 1879 rovaniemeläisen Priita Emilia Suutarin. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta. Näistä vanhin poika, Juho Aapo, avioitui 1881 kemijärveläisen Auruura Elisabet Kalliosalmen kanssa. Perheeseen syntyi kolmetoista lasta, joista seitsemäntenä Pietari Aleksanteri 1893, kaksi lapsista kuoli pienenä. Pekka Edvard meni 1888 naimisiin Kaisa Maria Kalliosalmen kanssa, jonka oli Juho Aapon vaimon sisar. Lapsia syntyi kahdeksan. Nuorin Juho Heikin ja Elsa Kaisan poika Karl kuoli jo lapsena.
Juhon talosta alkoi vähitellen muutto ja suvun laajentuminen kirkonkylään ja Kemijokivarteen. Suvussa elävä perimätieto kertoo, että Juho-isän tahto oli ollut, että taloa ei jaettaisi. Niinpä kerrotaan, että 1900-luvun alussa talossa asuvan kolmen veljeksen, Juho Aapon, Antin ja Pekan, kesken heitettiin arpaa siitä, kuka taloon jäisi ja ketkä lähtisivät. Arvonnan tuloksesta kerrotaan, että kotitaloon jääminen osui Juho Aapolle. Kuitenkin hän päätti lähteä, kokosi perheensä ja aloitti 1902 kirkonkylässä uudenlaisen elämän. Palaan tämän perheen vaiheisiin myöhemmin. Pojista myös Pekka perheineen muutti Vanttauskoskelle Törmäseen. Tästä perheestä kerron enemmän myöhemmin luvussa Auttin suku Vanttauskoskella, Viirinkylässä ja Vanttausjärvellä.
Juholle, kantapaikkaan jäivät siis Antti ja vaimonsa Priita Emilia perheineen. Hänen jälkeläisistään kasvoi se perhekunta, jota ainakin 1950-luvulle asti Auttissa kutsuttiin juholaisiksi. Pojista asui talossa evakkoon asti Aapo, joka oli poikamies, ja Matti, jonka vaimoksi tuli 1914 Elina Sotaniemi Posiolta. Matin ja Elinan perheeseen syntyi kymmenen lasta.
Antin ja Priitta Emilian muiden lasten elämä jatkui seuraavasti. Toiseksi vanhin poika Olli meni 1901 naimisiin rovaniemeläisen Iida Elisabet Kemppaisen kanssa, ja pian vanhimman tyttären syntymän jälkeen perhe muutti kirkonkylään. Ollin ja Iidan perheeseen syntyi viisi lasta.
Perheen vanhin poika Juho eli Jussi rakensi 1920-luvulla oman talonsa Ketolan, suvun maille. Hänen vaimokseen tuli 1901 Priita eli Riitu Niskala Auttista. Ketolan perheeseen syntyi neljä lasta, joista Kalle avioitui 1930 ranualaisen Eliisa Lohelan kanssa. Perheeseen syntyi neljä lasta. Tytär Sylvi meni 1940 naimisiin auttilaisen Pauli Poikelan kanssa ja perheeseen syntyi neljä poikaa. Jussin ja Riitun tytär Lyyli kuoli nuorena ja Alpi kaatui talvisodassa 1940.
Kaikki Antin ja Priitta Emilian tyttäret muuttivat lapsuuskodistaan Juholta. Hilda meni 1909 naimisiin utajärveläisen Kalle Askolan kanssa ja he saivat asuttavakseen kruununtorpan maantien varrelta. Perheeseen syntyi yksitoista lasta, joista kaksi kuoli pienenä. Talvisodassa 1940 Askolan pojista kaatuivat Viljo Jalmari ja Onni Armas. Perheen tyttäret avioituivat seuraavasti: Tyyne meni 1933 naimisiin kemijärveläisen Eelis Säynäjäkankaan kanssa, Aili utajärviläisen Heino Karppisen kanssa ja Anna 1941 posiolaisen Eelis Törmäsen kanssa.
Edelleen Juhon tyttäristä Emma meni emännäksi 1913 Pikkurannalle Lahtelaan, kun hän avioitui Kalle Niskalan kanssa. Kannattaa huomata, että Emma on synnyttänyt suvun suurimman perheen, kuusitoista lasta, joista neljä kuoli pienenä. Vanhin poika Oiva Ilmari avioitui 1938 alatorniolaisen Eeva Vallionahon kanssa ja toiseksi vanhin Vieno Aukusti 1941 auttilaisen Aili Vaaralan kanssa. Molemmat näistä pojista kaatuivat sodassa: Oiva 1940 ja Vieno 1942. Kummaltakin jäi yksi lapsi. Lahtelan tyttäristä Laina meni 1938 naimisiin auttilaisen Tauno Kallungin kanssa. Perheeseen syntyi kymmenen lasta.
Juhon tyttäristä nuorin eli Olga muutti 1922 Posiolle mentyään naimisiin Kalle Miekkasaaren kanssa. Iida meni 1930 naimisiin Eino Tuovilan kanssa ja perheeseen syntyi kuusi lasta. Perhe asui Posiolla. Pojista Jalmari oli poikamies. Hän hukkui Posiolla 1930.
Antin perhe ja jälkeläiset Ingeröisen talossa eli Iisakilla
Kuusamosta muuttaneista pojista keskimmäinen eli Antti otti 1861 vaimokseen leski Briitta Stiina Ingeröisen naapuritalosta Ingeröiseltä eli Iisakilta. Näin hänen sukunimenään ei siis koskaan ollut Autti.
Antti kuoli 1881 ja vaimo Briita Stiina 1897. Heille oli syntynyt kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tyttöä, joista aikuiseksi eli vain kaksi, yksi poika ja yksi tyttö. Isänsä kaima Antti, kutsumanimeltään Iisakin Antti, oli poikamies. Tytär Matilda eli Tilda meni 1890 naimisiin kemijärveläisen Erkki Misikankaan kanssa. Perheeseen syntyi kolmetoista lasta, joista yksi kuoli pienenä. Aikuiseksi eli kaksi poikaa ja kymmenen tyttöä. Ingeröisen sukunimi ei siis Antin jälkeen periytynyt, mutta talon virallisena nimenä se on edelleen Misikankailla. Sukunimeä Misikangas, voidaan pitää Auttin suvun yhtenä periytyvänä sukunimeä, koska se edustaa yhden sukuhaaraan miespuolisten kautta periytyvää nimeä. Perheen käyttöön rakennettiin 1920-luvulla uusi talo Pajaharjuun, josta vanha paja purettiin. Ingeröisestä on erotettu myös Niemelä ja Lehto, joiden asukkaat eivät ole Autteille sukulaisia.
Misikankaan kahdesta pojasta Yrjö Heikki avioitui 1944 Anni Poikilan kanssa; jälkeläisiä asuu Rovaniemellä. Misikankaan nimeä jatkavat Antti Johanneksen jälkeläiset; hänen vaimonsa oli 1915 vihitty Kreeta Niskala Auttista. Perheeseen syntyi neljä lasta. Vanhin tytär Aino avioitui 1936 pekkalalaisen Eero Kaihuan kanssa. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta.
Aikaisemmin on tullut jo esille, että Madilta Karoliina ja Erkki Misikankaan tyttäristä Auruura Elisabet meni 1915 naimisiin pikkuserkkunsa Eelis Uusi-Auttin kanssa. Kolme tyttäristä avioitui joen toiselle puolelle Piiraisen kruununorpan poikien kanssa. Anna Margareetasta tuli 1916 Aleksi Piiraisen vaimo. Lapsia syntyi yksitoista, joista yksi kuoli pienenä. Impi meni naimisiin 1924 Huugo Piiraisen kansa ja perheeseen syntyi viisi lasta, joista yksi kuoli pienenä. Hannasta tuli 1926 Jalmari Piiraisen vaimo, ja perheeseen syntyi seitsemän lasta. Hulda avioitui 1919 auttilaisen Aukusti Niskalan kanssa, ja perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista yksi kuoli pienenä. Saima avioitui 1940-luvulla Kemijärvellä; Olga, Siiri ja Helvi olivat perheettömiä.
Maasta, karjasta, poroista ja vedestä
Maanviljelys, karjanhoito, poronhoito, metsästys ja kalastus olivat Auttin suvun tärkeimmät elinkeinot. Isojakoasiakirjojen mukaan pelloissa viljeltiin ohraa, ruista ja perunaa. Karjan heinä tehtiin kaukaisiltakin luonnonniityiltä. Auttinsuu, Elätti, Karjala, Korpikoski, Pajuoja ja Vuoti-Piittinen ovat monelle sukupolvelle tuttuja niittypaikkojen nimiä. Karja laidunnettiin 1950-luvun alkuun asti vapaasti valtion metsässä. Kuljettamista varten niemeltä oli koko kylän halki kulkeva kuja aina Ruuhimäelle asti. Perälänkolon kohdalta pääkujalta haarautui erikseen Pikkukuja, jota pitkin karja ajettiin Poroharjun suuntaan.
Vilja puitiin riihissä ja jauhettiin Pirttiojalla, jossa kaikilla kantatiloilla oli oma myllynsä. Jos vesi ei ojassa riittänyt, lähdettiin myllymatkalle Simojärven Soppanaan tai Simojoen Toljaan. Voita meni suurina astioina myyntiin, mutta se ei ollutkaan kotona jokapäiväistä herkkua. Tiedetään, että 1910- luvun lopulla oli niin huonoja vuosia, että leipään jouduttiin Auttin taloissakin lisäämään petäjää.
Seuraavassa otan esille muutamia tietoja Auttin suvun varallisuudesta. Aivan 1900-luvun alussa Juhon talossa oli 13 lehmää, 20 lammasta ja 2 hevosta. Määrät olivat suunnilleen samat kuin naapurissa Iisakilla. Suurin ero oli poromäärässä, Iisakilla poroluku oli 3, mutta Juholla peräti 570. Määrä oli tiettävästi suurin talokohtainen määrä Rovaniemen pitäjässä tuona vuonna. Huomattavaa oli, että koko Niemelän palkisen poroluku oli samaan aikaan noin 800.
Kalaisa Kemijoki oli tietysti ruoka-aitta, joka tarjosi syötävää myös muuten vaikeina vuosina. Joen lohta ja siikaa riitti omaankin pöytää, vaikka lohi oli tärkeä myyntiartikkeli. Kantataloilla oli omat, nimetyt apajapaikkansa. Lisää kalaa antoivat myös läheiset järvet, tärkeimpinä Elättijärvi, Karjalanjärvi ja Vuoti-Piittinen.
Savotat ja uitot 1800-luvun lopulta lähtien toivat lisää ansiomahdollisuuksia. Tämä vaihe jatkuikin aina 1960-luvulle asti. Maanteiden rakentaminen tarvitsi työvoimaa kylästä ja majoitustilaa muualta tulleille työmiehille.
Lähin kauppa oli aluksi kirkonkylässä. Tiettävästi Auttin ensimmäinen kauppa oli 1910-luvulla Niemelässä ja sitten myös hyvin pian Pekka Harju-Auttilla. Rahdinhakumatkat kestivät talvella hevoskyydillä kolme päivää. Käynnit markkinoilla olivat tietysti suurtapahtuma. Oman lisänsä olivat tuoneet myös vienalaiset laukkukauppiaat. Yksi tällainen, uhtualainen Afanassjeffien perhe, asettui Auttiin 1920-luvun alussa. Tästä perheestä jatkuu nykyinen Rinteen kauppiassuku. Myös Rovaniemen osuuskauppa aloitti kylässä 1930-luvulla, vuokralla Jaakko Niskalan talossa.
Kulkuyhteyksien risteyskohdassa – lopulta maantiekin
Autti on vanhastaan ollut kulkureittien yhtymäkohdassa. Kylästä liikuttiin kaikkiin ilmansuuntiin. Esimerkiksi vuodelta 1840 on tieto, että talvitiet haarautuivat Rovaniemelle, Kuusamoon, Pudasjärvelle ja Kemijärvelle. Kestikievari oli tuolloin Ingeröisen talossa. Myöhemmin kievarit olivat myös Uusi-Auttilla ja Harju-Auttilla. Kyyditykseen kuului talvella hevoskyyti, kesällä venekyyti. Matkalaisille oli tarjottava myös yösija ja ruokaa.
Vanha talvitie tuli Lahtelankolosta Jyrhämän yli ja niemelle noustiin Juhonkolosta tai Perälänkolosta. Posiolle jatkettiin nykyisin koulun läheltä Talvitien lahden kautta Kemijoelle, sieltä Autiovaaran yli Suorsalle ja edelleen Pernuun. Kemijärvelle voitiin oikaista Jyrhämältä Pajuperään ja sieltä edelleen Sortomäen ja Kaakkuriaavan kautta Pikkukylään. Varsinkin markkina-aikoina oli vilkasta, koska kulkijoita oli Kuusamosta ja Paanajärveltä asti.
Kesäisin kuljettiin veneellä. Tämän vuoksi auttilaisista miehistä kehittyi taitavia vesillä liikkujia ja koskenlaskijoita, sillä yhtään hukkumista ei tiettävästi ole sattunut. Muistettava on myös se, että uimataitokaan ei ollut ennen ollut kovin yleinen. Joella kulkemisesta vakiintuivat ainakin Auttissa kieleen ilmaukset alas ja alaskäsin sekä ylös ja ylöskäsin. Niin sanottiin, kun puhuttiin Rovaniemellä eli kirkolla kulkemisesta. Nuo ilmaisut ovat olleet käytössä pitkään myös maanteiden aikana.
Auttista kesäisin muualle menevät joutuivat ohittamaan Pirttikosken. Niinpä veneet vedettiin Auttiniemen yli Juhonkolosta. Matkaa voitiin sitten jatkaa Kemijoelle tai kääntyä Auttijoelle. Muusta kesäajan kulkemisesta on muistona Huutotörmä, Niskalan kohdalla, joen vastarannalla. Nimen alkuperä on se, että pikkukyläläiset ja muutkin huusivat ylikuljettajaa kylän puolelta.
Maantien saaminen Auttiin asti oli kauan aikaa vievä hanke. Rovaniemen kunta aloitti 1902 tien teon Yläkemijolle. Auttista rakennustoimikuntaan kuului Juho Heikki Autti. Tien linja avattiin Pekkalaan asti, samoin rakennettiin siltoja ja rumpuja. Työ kuitenkin keskeytyi pitkäksi aikaa. Syksyltä 1908 on tieto, että Juhon Antti ja Harjun Pekka lähtivät kahden miehen lähetystönä Helsinkiin puhuttelemaan hallitusherroja.
Oulun läänin kuvernööri tuki hanketta. Lupauksia tien rakentamisesta saatiin, mutta Pietarissa ei senaatin esitystä hyväksytty. Asia kangerteli vielä pitkään, ja vasta 1920 tie oli valmis. Posiolle tietä jatkettiin vuodesta 1922 lähtien. Nyt Suorsa jäi sivukyläksi, sillä tie aloitettiin Ruuhimäeltä Pietarivaaran kylkeä pitkin Surmanivalle. Tämäkin työ kesti kuutisen vuotta ja rakennusaika vilkastutti kylän elämää, koska osa työväestä asui ainakin aluksi Auttissa. Taidettiinpa tuona aikana solmia muutama avioliittokin.
Ennen varsinaista teiden valmistumista kulkemista kirkolle helpotti kesäisin laivayhteys. Laivat Viiri ja Vanttaus kuljettivat vuodesta 1910 lähtien sekä matkustajia että tavaroita kirkolta Puurosenkorvaan. Sinne oli kuitenkin mentävä omin neuvoin. Linjaautoliikenne aloitteli 1920-luvulla ja muuttui säännölliseksi 1930-luvulla. Laivat lopettivat kulkunsa.
Kiertokoulusta kansakouluun
Kouluopetus oli vanhastaan seurakunnan hallussa. Lukemaan opettaminen oli vanhempien vastuulla ja taitoja testattiin kinkereillä. Seurakunnan historiasta tiedetään, että rippikoulujen pitäminen aloitettiin 1880- luvun lopulla ja kouluun pyrittiin kinkereillä. Alkuopetusta varten Rovaniemi jaettiin 1880-alussa kiertokoulupiireihin. Autti kuului Kemihaaran kiertokoulupiiriin, joka ulottui Oikaraiselle asti. Koulua pidettiin eri taloissa muutama viikko vuodessa. Perimätieto kertoo, että kiertokoulun lisäksi muutamat auttilaiset talot kustansivat lapsilleen lisäopetusta. Rovaniemen ensimmäinen kansakoulu oli aloittanut Rantavitikalla. Sen jälkeen koulun saivat myös Jaatila, Saarenkylä, Namma, Ylikylä, kirkonkylä, Viiri, Tapionkylä, Muurola, Jääskö ja Oikarainen.
Auttin kouluasia oli ensimmäisen kerran esillä kuntakokouksessa 8. toukokuuta 1915. Silloin asetettiin valiokunta, johon Auttin suvusta kuuluivat Antti Autti ja Pekka Harju-Autti. Seuraavan kerran asia oli esillä 22. heinäkuuta 1916. Silloin olivat tiedossa koulupiirin rajat ja koulun aloituspaikka vuokratiloissa. Aloittamisajankohdasta äänestettiin ja tulos oli se, että syksyllä 1917 Niemelän Ollin pirtissä aloittivat ensimmäiset oppilaat. Vanhimmat olivat jo rippikouluiässä ja kävivät koulua vain yhden vuoden. Kouluaikahan oli tuolloin neljä vuotta. Auttin suvusta kouluun menivät ensimmäisenä vuonna seuraavat: Veikko Askola, Kalle Autti, veljekset Aarne, Eino ja Filippus Harju-Autti sekä Heikki Uusi-Autti.
Koulun ensimmäiseen johtokuntaa kuuluivat Auttin suvusta Antti Autti, Pekka HarjuAutti sekä Elina Autti, joka oli Matti Auttin puoliso. On huomattava, että naisia oli tuolloin johtokunnissa hyvin vähän. Koulun ensimmäinen opettaja oli oululainen Paavo Oskari Ålander, joka Auttissa ollessaan muutti nimensä Jokivartioksi. Opettajapariskunta asui Auttissa neljä vuotta, myös rouva toimi opettajana. Niemelässä koulua pidettiin vuoteen 1922 saakka, jolloin omat rakennukset valmistuvat Niskalasta erotetulle maalle, koulun nykyiselle paikalle.
Auttin suku ja kylän elämä evakon jälkeen
Evakkoon lähtöön asti Auttin sukua asui suvun mailla kaikkiaan seitsemässä paikassa: Juholla, Misikankaalla, Vanhassa-Harjussa, Harjulla, Vainiolla, Ketolassa ja Kujalassa. Näiden lisäksi Askolassa ja Lahtelassa sekä Syrjävaaran asutustilalla.
Sota ulotti tietysti vaikutuksensa myös Auttiin ja suvun elämään. Laajimmat seuraukset olivat syksyn 1944 Lapin sodalla. Se muodosti elämään tärkeän taitekohdan. Siviiliväestö karjoineen ja vähäisine tavaroineen evakuoitiin pääasiassa Ruotsiin. Miehet olivat rintamalla. Lokakuun alkupäivinä kylä kohtasi tuhonsa. Keskikylälle jäivät polttamatta vain Harju-Autti ja Jaakko Niskalan talo. Seuraavan kevään ja kesän 1945 aikana palattiin evakosta ja rintamalta. Entinen oli mennyttä.
Uuteen uskoen aloitettiin jälleenrakennus, mutta esimerkiksi Juholle, suvun vanhimmalle paikalle, ei tullut ketään. Matti rakensi talonsa Perälän Kuokkamaahan ja Aapo koulun lähelle, Pikkukujan varteen. Vanha Juhon kantatalon paikka on nykyisin Matin pojan, Timon, omistuksessa. Nimeä Juho uusista taloista käytettiin vielä 1950-luvun alussa, mutta myöhemmin nimiksi ovat vaihtuneet seuraavien isäntien mukaiset nimet, Auttin Jorman talo ja Auttin Timon talo.
Vanhan-Harjun entiselle paikalle rakensivat Mikko ja Tyyne ja harjun alle, kujan varteen, Jussi ja Annu. Vähitellen 1950-luvulta lähtien kutsumanimeksi tuli Mikontalo ja myöhemmin hänen poikansa mukaan UusiAuttin Veikon talo. Juhon eli Jussin taloon tuli isännäksi hänen sisarensa poika. Niinpä taloa alettiin kutsua nimellä Juujärven Toivon talo.
Harjulle palasivat Veikko ja Anja perhei – neen ja myös Toivo ja Eeva perheineen, koska Syrjävaaran talokin oli palanut. Taloja alettiin kutsua Toivonpuoleksi ja Veikonpuoleksi. Vanhemman päärakennuksen kuisti siirrettiin talon toiselle puolelle ja näin saatiin uusin pihapiiri. Pekka ja Hilja luopuivat talonpidosta 1940-luvun lopulla. Filippus ja Iines palasivat perheineen takaisin Vainiolle, mutta muuttivat sieltä Rovaniemelle 1960- luvun puolivälissä. Ilmarin leski Elisa meni lapsineen asumaan Rovaniemelle. Onni ja Aino perheineen muuttivat Kemistä 1950- luvun alussa Rovaniemelle.
Ketolan ja Kujalan väki palasi entisille paikoilleen, joten entiset nimetkin säilyivät käytössä. Samoin oli tilanne Askolassa ja Lahtelassa. Misikankaat rakensivat ensin talonsa Pajaharjuun, mutta muuttivat myöhemmin joen toiselle puolelle. Piiraisen perheet rakensivat kolme uutta taloa joen toiselle puolen.
Suvun maille ovat varsinaiselle Auttin niemelle myöhemmin rakentaneet Osmo ja Saimi Askola, Aino ja Eero Kaihua sekä Ilmari ja Eeva Piirainen. Kylän toiselle laidalle, myös suvun maille, ovat rakentaneet Kalle ja Eliisa Autti, Heikki ja Hellin Uusi-Autti, Eeva ja Vilho Pitkänen, Antti ja Martta Askola, Tarmo ja Aila ja Tuomo ja Elma Harju-Autti sekä viimeisimpänä Timo ja Viljo Poikela. Paavo Uusi-Autti rakensi 1960-luvulla talonsa Ruuhimäelle, mutta ei sukunsa maille.
Merkittävää muutosta jokapäiväiseen elämään toi se, että 1940 kylään alettiin vetää Rovakairan sähkölinjoja. Auttin suvusta Veikko Harju-Autti teki elämäntyönsä Rovakairassa jokivarren sähköasentajana ja piirimiehenä. Hänen poikansa Esko teki myöhemmin samaa työtä.
Koulu toimi aluksi väliaikaisissa tiloissa niissä taloissa, jotka olivat säästyneet tai valmistuivat ensimmäisinä. Omat uudet tilansa koulu sai 1947. Enimmillään, yli sata, koulun oppilasmäärä oli suurten ikäluokkien kouluvuosina 1950-luvulla. Opettajia oli tuolloin neljä, yhtenä heistä Auttin sukuun kuuluva Kauko Kaltio ja hänen vaimonsa Valpuri Kaltio. Oppilasmäärä olisi noussut, mutta Pajulampi sai oman koulunsa 1953 ja myös Pirttikosken koulu aloitti Piiraisessa samoihin aikoihin. Johtokunnissa on toiminut myös Auttin suvun jäseniä.
Pitkämatkaisille koulun yhteydessä oli jo ennen evakkoa ollut asuntola, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1960 saakka. Peruskouluuudistuksen jälkeen vuodesta 1972 lähtien koulussa olivat vain ala-asteen luokat ja kaksi opettajaa. Toinen opettajista oli Auttin suvusta Harjun Mikon Taimi Koistisen tytär Saila Oikarainen. Koulun toiminta on lakannut 1996. Osassa sen tiloista toimii nykyisin Auttin kylätalo.
Ensimmäisiä auttilaisia lapsia lähetettiin Rovaniemelle oppikouluun 1950-luvun alkupuolelta lähtien. Innostus kouluttamiseen lisääntyi vähitellen. Pirttikoskella aloitti 1961 aluksi yksityisenä keskikoulu, jota monet Auttin suvunkin vanhemmat olivat hankkimassa ja tukemassa. Peruskoulun tultua koulu kunnallistettiin ja se jatkoi vuoteen 2005 asti yläasteena. Lukioon ja ammatillisiin kouluihin on aina menty muualle.
Kylän elinkeinorakenne muuttui ja monipuolistui vähitellen. Maanviljelys ja karjanhoito jatkuivat, myös heinää alettiin kasvattaa pelloissa, koneita hankittiin. Karjaa alettiin laiduntaa hakamailla ja maitoa vietiin meijeriin. Metsä- ja uittotyöt tarjosivat joko säännöllistä toimeentuloa tai ainakin lisäansioita. Merkittävä takaisku heti evakosta tulon jälkeen oli se, että Isohaaran voimalaitoksen valmistuminen 1946 katkaisi lohennousun Kemijokeen kokonaan. Kalakorvausten vaatiminen kesti vuosikymmeniä. Voimalaitoksen rakentaminen ensin 1950- luvun lopulla Pirttikoskelle ja sitten lähiseuduille vilkastutti ja myös vaurastutti koko kylän elämää. Työtä oli tarjolla sekä miehille että naisille. Voimalaitosalue toi saataville myös uusia palveluita, esimerkiksi lisää kauppoja, elokuvaesitykset ja harrastuksia nuorille.
Parhaimmillaan Auttissa oli neljä kauppa, joista yksi oli Rovaniemen osuuskaupan myymälä. Rinteen lisäksi oli kaksi muuta yksityistä kauppaa, joista toinen oli Hellin Uusi-Auttin kauppa Ruuhimäen alla ja toinen myös sukuun kuuluvan Janne Petreliuksen kauppa koulun lähellä. 1990-luvulta lähtien lähin kauppa on ollut Pirttikoskella.
Suvun vanhaa keskikievariperinnettä jatkoi Paavo Uusi-Autti, joka vaimonsa Eilan kanssa perusti 1970-luvun alussa Auttin kestikievarin Ruuhimäelle siirrettyyn koulun asuntolaan. Nykyisin Auttin kyläkartanona tunnettavan paikan omistaa suvun ulkopuolinen Härkösen perhe.
Seurakunta jatkoi rakentamistaan ja 1960- luvun alussa myös Auttin kappelin rakentaminen tuli esille. Kyläkokous ei hyväksynyt pelkkää siunauskappelia, vaan ilmoitti haluavansa kappeli-rukoushuoneen mahdollisimman keskeiselle paikalle. Toki paikasta oli kiistaa Pirttikosken kanssa, mutta paikaksi valittiin Tilda ja Pekka Lohelan tarkoitusta varten lahjoittama tontti maantien varressa. Toivo Lukkariniemen suunnittelema kappeli vihittiin käyttöönsä syksyllä 1966.
Kappelista on tullut koko seutukunnan merkittävä kokoontumispaikka ja sen kautta kyläläisten viimeinen matka on kulkenut jo vuosikymmenten ajan. Auttin sukuseura ry on järjestänyt kaikki viisi kokoustaan kappelin tiloissa.
Pirttikosken voimalaitos muutti Auttin luontoa – ehkä odottamattomankin paljon. Vesioikeuksia myytäessä ei varmaankaan tiedetty, mihin kaikki johtaisi. Esimerkiksi 1960-luvun alussa Kemijoen uomaa jäi kuivaksi viiden kilometrin matkalta. Niinpä yhteisvoimin vaadittiin kauneuspatoa ja siltaa jokeen. Tuloksiakin on tullut, kuten nyt on nähtävissä.
Kylän ja Auttin suvunkin jäsenmäärä kasvoi 1940-luvulla suurten ikäluokkien syntymisen myötä ja myöhemminkin. Toisaalta koulunkäynti ja avioliitot toivat myös muuttoa pois kotikylästä. Kemijoki Oy:n voimalaitokset tarjosivat joillekin jopa pysyviä työpaikkoja. Muutto Ruotsiin 1960-luvun lopulla vähensi myös Auttin asukasmäärää. Lähtijöissä oli kokonaisia perheitäkin.
Viime vuosikymmeninä Auttin kylä on hiljentynyt hyvin paljon, myös Auttin suvun elämässä. Monet sukupolvet on jo saatettu viimeiseen lepoonsa Juoksuvaaraan. Yhtä merkittävää on ollut myös poismuutto, pääosin nykyisen kunnan keskustaan tai sen tuntumaan. Eläkkeelle siirtyneissä on muutamia paluumuuttajia, ja monilla on kesämökkejä sukunsa mailla.
Auttin suku Vanttauskoskella, Viirinkylässä ja Vanttausjärvellä
Tämä luku perustuu sukutietorekisteriin sekä Johanna Auttin esitelmään, jonka hän piti sukujuhlassa 2011. Esille tulee tässä pääasiassa asuttamisen ja asumisen näkökulma. Koko teksti on luettavissa sukuseuran lehdessä kotisivuilla.
Juho ja Elsa Kaisa Auttin neljänneksi vanhin lapsi Pekka Edvard muutti vaimonsa Kaisa Maria Kalliosalmen kanssa Auttista Vanttauskoskelle ilmeisesti 1900-luvun vaihteessa, siis samaan aikaan kuin Juho Aapo muutti perheineen kirkonkylään. Perheen kahdeksasta lapsesta kuusi oli syntynyt Auttissa ja kaksi syntyi Vanttauskoskella. Lapsista vain neljä poikaa eli aikuiseksi.
Maanmittauskonttorin asiakirjojen pohjalta käy selville, että metsätorpan kontrahti on tehty 26.10.1914. Ilmeisesti oli ollut suullinen sopimus, joka oli tehty tilasta aiemmin. Törmäsen talo sijaitsee nykyisen Vanttauskosken voimalaitoksen yläpuolella, joen pohjoisrannalla. Kruununmetsätorpan sopimuksen Kaisa Maria allekirjoitti yksin, koska hänen miehensä Pekka oli kuollut noin kolme kuukautta aikaisemmin. Tomera emäntä Kaisa Maria pani 1923 vireille valtion metsätorpan lunastamisen asutustilaksi yhdessä kahden täysi-ikäisten ja perheellisten poikien, Väinön ja Kallen, kanssa. Perheettömät pojat, Otto ja Mauno, olivat muuttaneet pois kotoaan ja lähteneet sotilasuralle. Mauno oli sotilasmestarina ilmavoimissa ja Otto eteni kapteeniksi. Pojista Mauno avioitui 1930 Saima Susanna Välimäen kanssa ja perheeseen syntyi kolme lasta.
Metsähallitus oli torpan lunastamista vastaan, koska Vanttauskosken läheisyyden vuoksi valtio tarvitsi torpan tilukset mahdollisesti rakennettavaa vesivoimalaitosta varten. Voimalaitos tulikin sitten, noin neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Jakotoimitus saatiin päätökseen vasta toukokuussa 1935. Kaisa Marian kuoltua 1927 tilan lunastivat pojat Kalle ja Väinö yhtenä Törmäsen tilana. Jakokirjassa oli tarkoin lueteltu tilan rakennukset, metsä ja viljelysmaat, jopa puut, rakennus-, siemen- ja arvopuita myöten sekä työvelvoite Väinölle ja Kallelle.
Tilalla asuivat Väinö ja Hilja Kustaava, jotka vihittiin 1910, sekä Kalle ja Maria Josefiina eli Fiinu, jotka vihittiin 1922. Vaimot olivat Koivulan sisaruksia Viirinkylästä. Veljeksistä Kalle oli mukana kansalaissodassa.
Veljekset elivät ja hoitivat yhdessä perimäänsä tilaa, Kalle ja Fiinu Ylä-Törmäsessä ja Väinö ja Hilja Ala-Törmäsessä. Töitä tehtiin sekä yhdessä että erikseen, molemmilla oli omat karjansa. Isännillä oli maanviljelyksen, karjanpidon ja kalastuksen ohella töitä myös kodin ulkopuolella. Väinö osti koskiosuuksia ja myi niitä eteenpäin Pohjolan voimalle. Kulkiessaan taloissa hän välitti myös puutavaraa Kemi Oy:lle ja Ruotsiin.
Väinölle ja Hiljalle syntyi kaikkiaan yhdeksän lasta, joista seitsemän eli aikuiseksi. Vanhemmat olivat siinä mielessä edistyksellisiä, että he halusivat kouluttaa lapsiaan. Eeli aloitti koulunsa Kajaanissa ja jatkoi sitä Rovaniemellä, jossa kirjoitti ylioppilaaksi. Muiden lasten koulutus järjestettiin Helsingissä, jossa lapset asuivat yhteisesti vuokratussa asunnossa. Eeva-sisar kävi työssä ja huolehti nuoremmista sisaruksistaan. Kesällä käytiin kotona auttamassa talon töissä.
Lapin sodan jäljiltä Törmäsen tilalla säilyivät Ala-Törmäsen päärakennukset ja riihi. Ylä-Törmänen oli tuhkana. Omistajat asuivat entisissä paikoissa. Pysyvästi Törmänen oli asuttuna vuoteen 1952. Sen jälkeen se ollut suvun jäsenten kesäpaikkana. Törmäsen talon jälkeläisiä asuu Rovaniemellä ja eri puolilla Suomea.
Suvun historia liittyy Yläkemijoella myös Viirinkylään ja Vanttausjärvelle. Näitä asioita on käsitellyt kokoavasti Päivi Autti esitelmässään toisessa sukujuhlassa 1996. Koko teksti on luettavissa sukuseuran kotisivuilla ja seuraavassa tulevat esille ne asiat, jotka kertovat lyhyesti suvun elämästä Viirinkylässä ja Vantausjärvellä. Kaarlo Vilho eli Kalle Autti rakennutti 1920-luvulla ison talon, Ala-Koivulan, Viirinkylään Kemijoen rantatörmälle. Päärakennus oli tyyliltään talonpoikaisempiirinen. Se suunnitteli Kalle Auttin lanko, Viljami Kaltio. Tilalla oli suuret viljelysmaat, joten tarvittiin myös palvelusväkeä. Tuohon aikaanhan vuosisadan saatiin Kemijoesta paljon lohta. Koko perhe ei asunut paikalla vakituisesti. Kalle Autti kuoli 1931 ja AlaKoivulan tila myytiin pakkohuutokaupassa myöhemmin. Sen rakennukset tuhoutuivat Lapin sodassa 1944.
Kalle ja Siina Auttin vanhin poika, Vieno Jalmari, oli asunut Ala-Koivulassa. Sieltä hän muutti 1935 perheineen Vanttausjärven Alajärvelle Honkamaan asutustilalle. Hänen vaimonsa oli 1929 vihitty Armiida Rajaniemi Muhokselta. Perheeseen syntyi viisi poikaa. Vieno katosi talvisodan toisella viikolla, jolloin pojista nuorin, Esa Vieno Jalmari, oli vasta kahden viikon ikäinen. Perhe jatkoi elämistään tilalla sodan jälkeenkin, ja talo on edelleen suvun omistuksessa. Vieno ja Armiida Auttin jälkeläisiä asuu Viirinkylässä, Rovaniemellä ja muuallakin.
Auttin suvun elämää Rovaniemellä – kirkonkylässä, kauppalassa ja kaupungissa
Tämä teksti julkaistaan teoksessa Yläkemijoen kylien historiasta, joten kirkonkylän, kauppalan ja kaupungin alue ei kuulu varsinaiseen sisältöön. Kuitenkin suvun vaiheiden näkökulmasta esille voidaan ottaa keskeisiä asioita kokoavasti. Rovaniemen kokoisessa paikassa osa asukkaista on tullut tehtäviensä ja toimiensa kautta tunnetuksi, osa on jäänyt ja jää suurelle joukolle vieraaksi. Niin on tietysti myös Auttin suvun jäsenten laita. Seuraavassa tulee siis esille sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja suvun jäseniä.
Suvun ihan ensimmäisenä muuttajana voidaan pitää Juho Heikin ja Elsa Kaisan tytärtä Kaisa Kreetaa, joka avioitui 1879 Juho Pekka Ylipullin kanssa. Hän asui perheineen kirkonkylässä Pullinrannalla. Talo tuhoutui Lapin sodassa 1944.
Aikaisemmin on tullut esille, että muuttaja oli osa Simo Pekan perheestä. Leski Saara Kaisa avioitui 1895 kirkonkyläläisen Hannu Erkkilän kanssa. Mukana muutti seitsemän lasta, neljä tyttöä ja yksi poika. Erkkilän talo sijaitsi kirkonkylässä nykyisen Valionrannan tienoilla. Talo tuhoutui Lapin sodassa 1944. Muutto mahdollisti Saara Kaisan ja Simo Pekan lapsille tiettävästi kansakoulun käynnin. Eveliina eli Liinu avioitui ja muutti Yhdysvaltoihin. Lapsia syntyi kaksi, mutta suku ei jatku. Maria, Kaisa ja Tilda asuivat kuolemaansa saakka Rovaniemellä. He kaikki avioituivat, mutta vain Marialta on jäänyt jälkeläisiä. Hilma muutti Vammalaan, jossa toimi postinhoitajana. Hän oli perheetön. Nuorin eli Vilho kävi Kajaanin seminaarin ja toimi sen jälkeen lyhyen aikaa opettajana Rantavitikan koulussa, mutta teki elämäntyönsä pääasiassa Pietarsaaressa. Hän avioitui 1922 Eeva Lemmitty Saikun kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta. Kirkonkylään muuttaneiden lasten suku jatkuu siis vain Marian ja Vilhon jälkeläisissä, ei kuitenkaan enää Rovaniemellä.
Juho Aapon ja Auruura Elisabetin muutto yhdentoista lapsen kanssa 1902 kirkonkylään merkitsi suurta elämänmuutosta. Perhe asettui asumaan Maantiekadulle, nykyiselle Valtakadulle, taloon, joka sijaitsi Pumpasenharjulla, nykyistä Kauppayhtiön taloa vastapäätä. Talo tuhoutui Lapin sodassa 1944. Perheen elämää on käsitellyt Mervi Autti 2010 väitöskirjassaan Etsimessä neitikulttuuri. 1900- luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä. Lisäksi Päivi Autti on käsitellyt suvun elämää toisessa sukujuhlassa pitämässään esitelmässä 1996. Koko teksti on luettavissa sukuseuran kotisivuilla.
Seuraavassa otan esille muutamia asioita perheen elämästä. Juho Aapo perusti kauppahuoneen eli tukkuliikkeen. Talossa toimi myös liikkeitä, muun muassa leipomo ja valokuvaamo vuokrahuoneissa ja myös oma matkustajakoti. Juho Aapo osallistui kunnallispolitiikkaan ja Rovaniemen Säästöpankin hallintoon ja oli perustamassa Rovaniemen rauhanyhdistystä.
Viidestä tyttärestä avioitui vain Maria 1909 rakennusmestari Viljami Kaltion kanssa. Heille syntyi kuusi lasta. Tyttäristä Kreeta huolehti matkustajakodista ja Olgasta tuli sairaanhoitaja. Lyyli ja Hanna perustivat 1916 valokuvaamon, jota Lyyli jatkoi 1950-luvulle. Hanna siirtyi 1930-luvulla toisiin tehtäviin Tainionkoskelle. Vanhin poika, Kaarlo Vilho eli Kalle, meni 1904 naimisiin Eufrosyne eli Siina Pöykön kanssa. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista kaksi tyttöä kuoli pienenä, Vieno Jalmari katosi talvisodassa 1939 ja Alpo Esko kaatui jatkosodassa 1941.
Kalle perusti 1906 vaimonsa kanssa höyrypanimon ja kivennäisvesitehtaan. Ensimmäinen rakennus paloi 1912, mutta tilalle rakennettiin uusi 1914. Se tunnettiin yleisesti Auttin kaljatehtaana. Kaksikerroksinen, empiretyylinen rakennus sijaitsi Ounaskosken rannalla. Sen suunnitteli Kalle Auttin lanko, Viljami Kaltio. Talossa toimi myös yleinen sauna. Tehtaalla meni aluksi hyvin ja lisäksi tuli myös Ala-Koivulan tila Viirinkylään. Suuret investoinnit johtivat lopulta pakkohuutokauppaan 1933.
Juho Aapon pojista Teodor Aaposta tuli metsätyönjohtaja, Hän avioitui 1924 Aino Margareta Koivulan kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta. Pojista Yrjö oli perheetön; hän kaatui kansalaissodassa 1918. Juho Heikki muutti Amerikkaan ja sieltä Neuvostoliittoon. Hänen elämänsä viime vaiheista ei ole tietoa. Pojista nuorin, Pietari Aleksanteri, lähti ylioppilastutkinnon jälkeen opiskelemaan Helsinkiin, mutta sotilasura vei toisille teille. Hän avioitui 1928 Aili Amanda Joentauksen kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta. Pietari Aleksanteri kuitenkin palasi Rovaniemelle pari kertaa siviilitehtäviin, pitämään kirjakauppaa ja toimittamaan Rovaniemi-lehteä.
Kokoavasti voidaan sanoa, että 1902 Auttista muuttaneen perheen kolmen lapsen, Kallen, Marian ja Teodorin, jälkeläisiä asuu nykyisin Rovaniemellä ja myös muualla. Pietari Aleksanterin jälkeläisiä asuu vain Helsingin seudulla.
Vuosisadan vaihteessa Auttista lähteneen Antin pojan Ollin perhe asettui asumaan nykyisen Valtakadun varteen, lähelle nykyistä poliisitaloa. Talo tuhoutui Lapin sodassa 1944, mutta perhe rakensi paikalle uudet rakennukset. Nykyisin niiden paikalla on pysäköintialue. Ollin ja Iidan jälkeläisiä asuu Rovaniemellä ja myös muualla. Heistä on syytä mainita kotiseutuneuvos Martti Autti, joka on tuli tunnetuksi lohenpaistajana ja Pöykkölän kotiseutumuseon puuhamiehenä. Ammatiltaan hän oli kirvesmies ja oli rakentamassa esimerkiksi Rovaniemen nykyistä kirkkoa.
Pekka ja Hilja Harju-Auttin perheestä Rovaniemelle olivat muuttaneet kaikki tyttäret. Heistä Aune Ruotanen ja Kerttu Kansanaho tulivat tunnetuiksi kauppiaina. Laajimmin liiketoimintaa harjoitti Onni, joka perheensä kanssa omisti ravintola Sampon, Onnellisten saaren hotelli-ravintolan, vaatetusliikkeitä sekä kemikalion. Lauri ja Sylvi Uusi-Auttin poika Jukka on harjoittanut sähköalan liiketoimintaa jo usean vuosikymmenen ajan. Muuten Auttin suku on vaikuttanut ja vaikuttaa kotiseudullaan hyvin erilaisissa tehtävissä: hoitoalalla, virastoissa ja toimistoissa, opettajina, palveluammateissa ja teknisen alan erilaisissa töissä.
Suuresta adressista monenlaiseen vaikuttamiseen ja osallistumiseen
Auttin suvun nykyiset sukupolvet toimivat työnsä ohella yhteiskunnassa erilaisissa tehtävissä. Osa on mukana myös eri tavoin esimerkiksi järjestöelämässä ja poliittisessa toiminnassa. Samoin ovat tehneet myös jo menneet sukupolvet. Suvun jäsenet ovat rakentaneet ja ovat nytkin eri tavoin rakentamassa yhteistä hyvää kaikille.
Milloin tällainen osallistuminen ja vaikuttaminen on alkanut? Vastaukseksi voidaan antaa Suuren adressin allekirjoittaminen runsaat 115 vuotta sitten eli kevättalvella 1899. Olen käsitellyt asiaa esitelmässäni 5. sukujuhlassa 6.8.2011. Koko teksti on luettavissa sukuseuran kotisivuilla. Otan seuraavassa esille pääkohdat.
Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II antoi 15. helmikuuta 1899 julistuksen, jota kutsutaan Helmikuun manifestiksi. Siitä lasketaan alkaneen ensimmäisen sortokauden. Julistuksen keskeinen sisältö oli määritellä Suomea koskevien lakien säätäminen niin, että Suomen valtiopäiville annettiin vain neuvoa antava rooli, eikä siellä tehty kielteinenkään päätös estänyt lakien voimaantuloa. Manifestin uskottiin kaventavan Suomen 1809 saamaa autonomiaa. Oltiin sitä mieltä, että se rikkoo aikaisempia sopimuksia. Kuitenkin ainoa tuon manifestin mukaan säädetty laki on vuoden 1901 asevelvollisuuslaki.
Suomen kansalta kerätty Suuri adressi oli näkyvä kannanotto manifestia vastaan. Helsingissä järjestettiin nopeasti 20. helmikuuta kansalaiskokous, jossa päätettiin kerätä ja lähettää keisarille kirjelmä, jossa manifestia vastustetaan.
Suureen adressiin kertyi 11 päivän aikana 522 931 allekirjoitusta. Lukumäärä oli varsin suuri, sillä tuolloin Suomen väkimäärä oli noin 2,5 miljoonaa ja silloisilla kulkuvälineillä ihmisten tavoittaminen harvaan asutussa maassa oli hankalaa ja hidasta. Keruutyön tekivät pääasiassa ylioppilaat hiihtämällä, olihan keskitalvi.
Rovaniemen pitäjän allekirjoituksia on adressin sivuilla 447–527 vuoroin yhdellä, vuoroin kahdella palstalla. Laskemani mukaan nimiä on yhteensä noin 1800. Koko pitäjän väkiluku oli tuolloin noin 8500 henkeä. Ensimmäisenä allekirjoittajana on tuolloinen Rovaniemen kirkkoherra Esais Tillman.
Nimien perustella näyttää siltä, että keruu on tehty kyläkunnittain, listoja on varmaan ollut kiertämässä samanaikaisesti useita. Allekirjoitukseen kuuluu nimi ja kirjoittajan asemaa osoittava sana, esimerkiksi talollinen, emäntä talollisen poika jne. Merkittävä tässä on se, että naisetkin olivat mukana. Yleinen äänioikeushan tuli voimaan 1.6.1906.
Auttin suvun jäsenten allekirjoitukset ovat sivuilla 472, 495 ja 500–501. Ensimmäisen sukupolven edustajat Juho ja Kaisa eivät enää olleet elossa. Auttiin muuttaneista veljeksistä elossa olivat enää vanhin, Juho Heikki ja hänen vaimonsa Elsa Kaisa. Allekirjoittajina on yhteensä Auttin suvun yhdeksäntoista jäsentä, yksitoista miestä ja kahdeksan naista, kaikista kolmesta sukuhaarasta ja kolmesta sukupolvesta. Mainittakoon, että Simo Pekan jälkeläisten yhteydessä on allekirjoitus Kaisa Vasaniemi, itsellinen, eli suvulle Vasa-Kaija. Kyseessä on Vanhan-Harjun pitkäaikainen piika. Muutakin suvun palvelusväkeä allekirjoittajissa varmaan on, mutta nimet eivät valitettavasti enää ole tunnistettavissa.
Keisari ei ottanut vastaan adressia vienyttä lähetystöä, mutta Suuren adressin kannanottoa voidaan pitää historiallisesti merkittävänä, ensimmäisenä vaikuttamisyrityksenä suuriruhtinaskunnassa. Auttin suku oli siinä mukana.
Monenlainen yhteistoiminta on Auttin kylässä aina ollut huomattavaa. Yhtenä perustana voitaneen pitää sitä, että kylän yhtenäisyyttä eivät ole koskaan repineet esimerkiksi suuret uskonnolliset ja poliittiset erimielisyydet. Kaikissa yhteisissä hankkeissa myös Auttin suvun jäsenet ovat olleet osallistujina. Edellä on tullut esille jo maantien ja koulun saaminen. Kylässä toimivat edelleenkin maamiesseura, nuorisoseura ja marttayhdistys. Aikanaan siellä toimivat myös suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestö. Mainittakoon, että suojeluskunnan talo sijaitsi nykyisen kappelin paikalla. Oma osuuskassa kylään perustettiin 1922. Irma Nivanteen artikkelissa tulee esille oman Auttin hautausmaan perustaminen 1938.
Vanttauskoskella Kalle oli mukana Vanttauskosken koulun johtokunnassa. Veljekset Kalle ja Väinö olivat myös poliittisesti aktiivisia ja olivat mukana suojeluskuntatyössä. He osallistuivat 1930 serkkunsa Vieno Jalmari Auttin kanssa talonpoikaismarssiin Helsingissä.
Kuten toisaalla tulee esille, myös sotavuodet ovat koetelleet Auttia ja sen asukkaita. Kansalaissodan tapahtumat eivät Auttiin saakka ulottuneet. Sijaitsihan kylä sivussa myös jääkäreiden etappiteistä. Tiettävästi Pietari Aleksanteri Autti ei yrittänyt värvätä sukulaisiaan Saksaan. Kuitenkin kansalaissotaan osallistui Auttista kymmenkunta miestä, heidän joukossaan Auttin suvusta siellä olivat Matti Edvard Autti, Antti Johannes Misikangas ja Juho Jalmari Uusi-Autti, Vanttauskoskelta oli mukana Kalle Autti. Rovaniemeltä Juho Aapon pojista Juho Heikkiä lukuun ottamatta mukana olivat kaikki: Kaarlo Vilho (Kalle), Teodor Aapo, Pietari Aleksanteri ja Yrjö Edvard, joka kaatui 1918 Lempäälässä. Voidaan sanoa, että kaikille osallistuneille tuo sota oli vapaussota.
Toiseen maailmansotaan osallistui Auttin suvun jäsenistä Rovaniemen sotaveteraanit 1939–1945 -kirjasta poimittujen tietojen mukaan noin viisikymmentäviisi miestä. Mukana ovat myös Viirinkylässä ja Rovaniemellä asuneet. Määrässä ovat mukana myös sukuun tulleet vävyt. Tietysti sodassa oli mukana myös muualle Vanttauskoskelta ja Rovaniemeltä muuttaneet, joten yhteismäärä on vähintään kuusikymmentä. Monet naiset toimivat erilaisissa lottatehtävissä, esimerkiksi ilmavartioinnissa Pietarinvaarassa. Nuorilla on lähetintehtäviä. Auttin sankarihaudan kaksikymmentäkuusi paikkaa kertovat menetyksistä. Auttissa asuneista suvun jäsenistä siellä ovat Viljo Jalmari Askola, Onni Armas Askola, Alpi Heikki Autti, Ilmari Harju-Autti, Oiva Ilmari Niskala ja Vieno Aukusti Niskala. Vanttausjärvellä asuneen, talvisodassa kadonneen, Vieno Jalmari Auttin muistokivi on Rovaniemen sankarihaudalla. Alpo Autti on haudattu Rovaniemen sankarihautaan.
Yksilöimättä ja erittelemättä voidaan sanoa, että kotikunnan ja koko maan rakentamisessa ovat sukumme eri ikäpolvet olleet mukana ja ovat edelleen. Mukana ovat olleet niin verisitein sukuun kuuluvat kuin sukuun tulleet aviopuolisotkin.
Kemijokivarren asuttajasta laajaksi suvuksi
Edellä oleva kuvaus Auttin suvun vaiheista ja elämästä on vain lyhyt katsaus.Se on kertomus noin 170 vuoden ajasta, jolloin viisihenkisestä maataloutta, kalastusta ja porohoitoa harjoittaneesta talonpoikasperheestä on kasvanut suuri, nykyisin noin 1700 elossa olevan jäsenen suku. Suvun vanhoja, alkuperäistä vanhaa elinkeinoa lienee enää harvalla. Yksityiskohtaisia ammattitietoja suvun piirissä ei ole kirjattu. Eri sukuhaaroissa on ehtinyt syntyä vähintään viisi, jopa kuusikin sukupolvea. Muutamissa perheissä suvun jatkuminen on pysähtynyt.
Osa suvun jäsenistä asuu edelleen kotikylässään Auttissa, mutta huomattavin osa on muuttanut muualle. Muutamia asuu Viirinkylässä, huomattavan paljon Rovaniemen keskustassa ja muissakin kylissä, mutta paljon myös eri puolilla Suomea. Joidenkin tie on vienyt myös ulkomaille. Sukuseuran jäsenkirjeen postituslistan mukaan kirjeitä menee kotimaassa Auttin, Viirinkylän ja Rovaniemen keskustan ja muiden kylien lisäksi myös noin 70 paikkakunnalle koti – maassa. Ulkomailla suvun jäseniä asuu Ruotsissa, Englannissa, Sveitsissä ja Australiassa.
Autti, Uusi-Autti, Harju-Autti ja Misikangas periytyvinä sukuniminä
Mikä on Autti? Mitä se tarkoittaa ja merkitsee? Uskon, että monille tuo kysymys on joskus esitetty. Seuraavassa vastaan siihen ja käsittelen myös nimen taivutusta. Historiasta tiedetään, että Auttin seutu on vanhaa saamelaisten asuin- ja liikkuma-aluetta, todennäköisesti 1600-luvun alkuun asti. Tältä ajalta on peräisin paikannimiryväs Auttiköngäs, Auttijoki, Auttijärvi, Auttinniemi ja Auttinsuu sekä Auttinjyrhämä. Saamen kielessä on sana ávzi, jonka merkitys on ´rotko, syvä laakso´. Niinpä koko nimen lähtöpaikkana voidaan pitää juuri könkään rotkoaluetta. Autti-alkuisten paikannimien pohjalta on sitten myöhemmin syntynyt myös asutusnimi Autti, joka on käytössä kylän ja talon nimenä sekä myös sukunimenä.
Autti-nimen taivutuksessa on kahtalaisuutta. Varsinkin ne suvun jäsenet ja monet muutkin pohjoissuomalaiset taivuttavat nimeä Auttin : Auttin, siis ilman astevaihtelua. Muualla asuvat, myös Auttin suvun jäsenet, saattavat taivuttaa nimeä Autti : Autin, siis astevaihtelussa yleiskielen mukaan kuten sanaa matto : maton. Näin nimeä taivuttavat myös ulkopuoliset, ainakin muualla kuin Pohjois-Suomessa.
Nimen keskellä oleva tt-yhtymä on samaa alkuperää kuin yleiskielen ts-yhtymä, esimerkiksi sanoissa metsä, otsa, katsoa ja karitsa. Peräpohjalaisiin murteisiin on kuitenkin samoille paikoille kehittynyt tt-yhtymä, esimerkiksi mettä : mettän jne. Taivutus ei siis ole samanlainen kuin sanoissa matto : maton ja keittää : keitän, koska näissä sanoissa ttyhtymän alkuperä on toisenlainen.
Autti-nimen vanhasta ts-muodosta on vahva todiste aikaisemmin esittämäni saamen kielen muoto ávzi. Voidaan siis olla varmoja, että sanan alkuperän ja murteen mukainen taivutus kaikissa yksikön sijamuodoissa on seuraavanlainen: Autti : Auttin : Auttia : Auttiksi : Auttina : Auttisa (yleisk. Auttissa) : Auttista : Authin (yleiskielessä Auttiin) : Auttilla (murteessa myös Auttila) : Auttilta : Auttille (murteessa myös Auttile). Tässä yhteydessä on muistettava, että sukunimen käyttäjähän saa määrätä sen, miten hänen nimeään taivutetaan. Tuo murteen mukainen vaihtelematon kanta on alkuperäinen.
Autti-nimen taustaa ja alkuperää käsitellään tässä teoksessa erikseen luvussa Historian jälkiä paikannimistössä. Siellä tulee esille myös Misikankaan nimen tausta. Nimen määriteosna oleva misi-sana on saamelaisperäinen, sanasta miessi, jonka merkitys on ´vasa´.
Lauri Auttin laatimasta esipolvien historiasta käyvät ilmi kaikki käytössä olleet vanhimmat sukunimet: Ahola, Kesäniemi, Oikarainen ja Ingeröinen. Niiden taustoja en tässä yhteydessä käsittele, vaan otan esille suvun miespuolisten jäsenten kautta periytyvät sukunimet Autti, Uusi-Autti, Harju-Autti ja Misikangas.
Varsinaisesti periytyvistä sukunimistä voidaan puhua vasta vuonna 1921 voimaan tulleen sukunimilain myötä. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa käytäntö oli vaihteleva, ja nimi voi vaihtua usein asuinpaikan mukaan. Uusi asukas saattoi tuoda entisestä asuinpaikastaan nimen mukanaan tai saattoi ottaa uuden asuinpaikan olemassa olevan nimen itselleen. Hyvä esimerkki tästä on esi-isämme Juho, joka Kuusamossa ehti käyttää kolmea nimeä, Aholaa, Kesäniemeä ja Oikaraista. Auttissa perheen nimeksi tuli Ingeröinen talon nimen mukaan. Autti-nimeä Juho ja Kaisa eivät ehtineet käyttää, mutta silti heitä voidaan pitää suvun esivanhempina.
Edellä olevasta onkin syytä huomata, ettei sanaa sukunimi oikeastaan olisikaan tarpeen käyttää noin vaihtuvista nimistä. Eiväthän ne kerro mitään todellisesta yhteydestä johonkin sukuun. Nimet paremminkin ovat lisänimiä, jotka liittävät ihmisen taloon ja asuinpaikkaan. Koko nykyinen yhteen liittävä sukunimen käsite alkoi vakiintua 1800-luvulla yhdessä kansallisen identiteetin vahvistumisen myötä.
Auttin ensimmäinen pysyvä talo on Ingeröinen, kirjoituksessa myös Inkeröinen ja myöhemmin sukunimenä Ingerö. Eri asiakirjoista on nähtävissä, että jo 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella talon rinnakkaisnimenä käytettiin myös Autti-nimeä, olihan talossa myös kaksi osaa ja asukkaina eri perheitä. Vaihtuvien lisänimien kirjavuudesta aiheutui sekaannuksia, joten Rovaniemen pitäjänkokous määräsi 3. helmikuuta 1869, että jokaisella piti olla sukunimi, jota ei saanut vaihtaa.
Isojakotoimituksessa 1876 Ingeröisen talo jaettiin lopullisesti kahtia, ja toisen puolen nimeksi tuli virallisesti Autti. Samasta syystä nimi tuli 1880-luvulta käyttöön myös sukunimenä. Juhon ja Kaisan kolmesta pojasta nimen ottivat käyttöön Juho Heikki (1834– 1905) ja Simo Pekka (1840–1893). Keskimmäinen veljeksistä eli Antti (1836–1881) sen sijaan säilytti nimenään Ingeröinen, koska hän oli mennyt taloon vävyksi vuonna 1861. Näin Autti-sukunimi on otettu käyttöön paljon ennen varsinaista sukunimilakia. – Nimi ei kuitenkaan yhdistänyt kaikkia veljeksiä.
Kuten muusta historista tiedämme, taloa jaettiin myöhemmin. Simo Pekka perusti oman talonsa Autti-Harjun eli Uusi-Auttin. Talon jakoivat sitten 1900-luvun alussa hänen poikansa: Juho Heikille (1866–1904) jäi Uusi-Autti ja Pekka Aukusti (1879–1962) otti oman talonsa nimeksi Harju-Autti.
Sukuniminä Harju-Autti ja Uusi-Autti ovat olleet käytössä 1910-luvulta lähtien. Tässä yhteydessä on huomattava, että Simo Pekan nuorin poika Aapo Vilho (1884–1936) säilytti sukunimenään Autti, koska hän isänsä kuoleman (1893) jälkeen muutti äitinsä mukana Rovaniemelle. Myös Pekan vanhin poika Aarne (1903–1989) palasi Autti-nimen käyttöön. Näin siis Auttinimen käyttäjiä on sekä Juho Heikin että Simo Pekan sukuhaarassa.
Antin jälkeläisille Ingeröinen-nimi ei periytynyt, vaan sukuhaaran miespuolisten jäsenten kautta periytyväksi nimeksi tuli Misikangas Matilda-tyttären (1870–1920) miehen Erkki Misikankaan (1869–1953) sukunimen mukaan. Näin nimeä voidaan pitää yhtenä Auttin suvun periytyvänä sukunimenä. Suvun käyttämät periytyvät sukunimet voidaan yhteenvetona kuvata seuraavasti:
| Sukuhaara | Sukunimi |
|---|---|
| 1. Juho Heikin (1834—1905) jälkeläiset | |
| 2. Antin (1836—1881) jälkeläiset, nimenä Ingeröinen, joka ei periydy. | Autti |
| — Tyttären Matildan (1870—1920) jälkeläiset | |
| 3. Simo Pekan jälkeläiset | Misikangas |
| 3.1. Heikin (1886—1881) jälkeläiset | |
| 3.2. Pekan (1879—1962) jälkeläiset | Uusi-Autti |
| — paitsi Aarnen (1903—1989) jälkeläiset | Harju-Autti |
| 3.3. Vilhon (1884—1936) jälkeläiset | Autti |
Nimien oikeinkirjoitus
Edellä jo kuvasin Autti-nimen taivutusta, mutta kaksioisaisten nimien oikeinkirjoitukseen liittyy vielä kysymys, kirjoitetaanko ne yhteen vai erikseen. Harju-Autti vai Harjuautti, Uusi-Autti vai Uusiautti? — Nämä nimityypithän ovat Pohjois-Suomessa varsin yleisiä, koska ne ovat muodostuneet lohkottujen tilojen nimistä. — Oikeinkirjoitussääntöjen mukaan tällaiset nimet tulisi kirjoittaa yhdysmerkillä ja loppuosa isolla alkukirjaimella, koska se on erisnimi.
Harju-Autti-nimen 1910-luvun merkinnät ovat asiakirjoissa muotoa Harju-Autti, mutta 1920-luvulta lähtien jostakin syystä kirjoitusasuksi on vakiintunut Harjuautti. Tämä kirjoitusasu on esimerkiksi virkatodistuksissa ja se on siirtynyt moniin nykyisiin rekistereihin, vaikka nimen haltija kirjoittaa sen yhdysmerkkiä käyttäen. Uusiautti-nimeä ei asiakirjoissa taas koskaan ole kirjoitettukaan erikseen, vaan aina yhteen. Kuitenkin huomattava osa sukunimen haltijoista kirjoittaa nimensä Uusi-Autti.
Monille virkatodistuksen ja oman käytännön ristiriitaisuus ovat aiheuttaneet kysymyksiä, jopa vaatimuksia siitä, että on valittava jompikumpi. Niinpä osa Harju-Autteista ja myös Uusiautteista on virallisesti vahvistuttanut välimerkillisen kirjoitusasun. Nämä muutokset näkyvät tilastoissa, kuten erikseen tulee esille.
Koko suku ei virallisesti voi tällaista nimen kirjoitusasun muutosta tehdä, vaan se on tehtävä perheittäin. Hakemus osoitetaan lääninhallitukselle ja muutoksen hinta on noin 30 euroa perheeltä. Päätöksestä ei tarvitse ilmoittaa lehdessä.
Sukunimien määrä
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan (27.10.2011) mukaan sukumme nimiä on ollut ja on käytössä nykyisin seuraavasti:
| Autti | Miehet | Naiset | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Nykyisenä nimenä | 230 | 103 | 127 |
| Entisenä nimenä | 63 | 63 | |
| Kuolleilla | 68 | 31 | 37 |
| Yhteensä | 361 | 134 | 227 |
| Uusi-Autti | Miehet | Naiset | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Nykyisenä nimenä | 22 | 10 | 12 |
| Entisenä nimenä | alle 5 | 10 | 2 |
| Yhteensä | 27 |
| Uusiautti | Miehet | Naiset | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Nykyisenä nimenä | 46 | 21 | 25 |
| Entisenä nimenä | 20 | 7* | 24 |
| Kuolleilla | 20 | 12 | 8 |
| Yhteensä | 86 |
| Harju-Autti | Miehet | Naiset | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Nykyisenä nimenä | 33 | 16 | 17 |
| Entisenä nimenä | alle 5 | 4 | |
| Kuolleilla | alle 5f | 1 | |
| Yhteensä | 43 | 11 | 12 |
| Harjuautti | Miehet | Naiset | Yhteensä |
|---|---|---|---|
| Nykyisenä nimenä | 31 | 18 | 13 |
| Entisenä nimenä | 39 | 15 | 24 |
| Kuolleilla | 87 | ||
| Yhteensä | 362 |
*Harjuauttien ja Uusiauttien kohdalla kiinnittää huomiota se, että ne ovat tilastoissa entisinä niminä myös miehillä. Kaikki tapaukset ovat tiettävästi sellaisia, jotka ovat vahvistuttaneet kirjoitusasuiksi erikseen kirjoitettavat Harju-Autti ja Uusi-Autti, joten yhteenkirjoitetut näkyvät entisinä niminä. Harjuauttien ja Uusiauttien naisten entisissä nimissä ovat mukana sekä nimensä kirjoitusasun vahvistuttaneet että avioliiton myötä sukunimensä vaihtaneet.
Yksityisyydensuojan turvaamiseksi palvelussa ei näytetä sukunimien tarkkaa lukumäärää eriteltynä, jos nimiä on vähän.
http://www.vaestorekisterikeskus.fi
Auttila-nimi – eri sukua
Väestörekisteritietojen mukaan 12 henkilöllä käytössä on myös sukunimi Auttila. Entisenä nimenä se on 6:lla, samoin ollut 6:lla nyt jo kuolleella. Nimi esiintyy myös joskus julkisuudessa liikelaitosten nimissä.
Tämä Auttila-nimi ei ole sukumme nimi, joten sen kantajat eivät kuulu sukuumme. Yksi suvun jäsen kertoi minulle nimen historiasta sähköpostitse 27.2.2011 seuraavasti: Auttila-nimi on otettu käyttöön tamperelaisen Andersson-nimen tilalle 1920-luvulla. Hänen tietämänsä mukaan suvussa olisi haluttu ottaa nimi Autti, mutta se ei ollut mahdollista, koska Autti-nimi oli suojattu. Suvun jäsen ei tiennyt, miksi juuri tuo nimi olisi haluttu Anderssonin tilalle.
Meillä Auttin suvussa on kerrottu henkilöstä tai henkilöistä, jotka joskus olisivat liikkuneet Auttikönkäällä ja Auttissa, ihastuneet paikkaan ja sen vuoksi halunneet sen sukunimekseen. Ilmeisesti joku tällainen tilanne on Auttila-nimen taustalla. Nimen käyttöön ottaminen on tapahtunut juuri sukunimien vilkkaan muutoksen ja vaihtamisen aikaan.
Auttin sukuseura ry
Auttin suvun piirissä oli pitkään ajatuksia sukuseuran perustamisesta, jotta tieto historiasta voitaisiin koota yhteen ja saada jäsenet tapaamaan toisiaan. Yksi tämän ajatuksen esittäjiä oli Pietari Aleksanri Autti, mutta häneltä työ jäi kesken. Toimeen tarttui Lauri Autti Kouvolassa. Eläkkeelle jäätyään hän kävi sukututkimuskurssin ja keräsi tietoa suvun varhaisvaiheista. Suhteellisen lyhyenä aikana kerättiin talkootyönä sukutietorekisteri niin, että oltiin valmiita ensimmäiseen sukukokoukseen.
Auttin sukuseura ry perustettiin suvun ensimmäisessä sukukokouksessa 7.8.1993. Kokoontumiseen oli kolme syytä: suvun Auttiin muutosta tuli kuluneeksi 150 vuotta, kenraali Pietari Aleksanteri Auttin syntymästä oli kulunut 100 vuotta ja oli tehty aloite sukuseuran perustamisesta. Sukuseuran perustamisen yhteydessä suvun vanhan kantatalon paikalle pystytettiin muistokivi. Sukukokouksia on pidetty yhteensä viisi (1993, 1996, 2001, 2006 ja 2011). Lisäksi on järjestetty muutama pienempi tapaaminen, esimerkiksi Helsingissä 2013 ja Rovaniemellä 2014. Harju-Auttien serkkusarja on kokoontunut neljä kertaa, viimeksi kesällä 2014 Auttissa.
Kunniajäseniksi on kutsuttu sukuseuran alullepanija Lauri Autti (2001) ja seuran ensimmäinen esimies Esa Autti (2006). Molemmat heistä ovat edesmenneitä. Viime sukukokouksessa 2011 kunniajäseneksi kutsuttiin Arto Harju-Autti. Sukuseuran toiminta ei aina ole ollut kovin vilkasta, mutta kuitenkin se on mahdollistanut suvun jäsenten yhteydenpidon ja tapaamiset.
Lähdeluettelo
Kirjallisuus
Ahvenainen, Jorma 1970. Rovaniemen historia II. 1632–1960. Kuopio.
Anderssen, G. A. 1915. Rovaniemen pitäjä. Tietoja pitäjän entisistä ja nykyisistä oloista. Kemi.
Autti, Mervi 2010. Etsimessä neitikulttuuri. 1900-luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä. Musta taide. Helsinki.
Juva, Einar W. 1935. Suomen kansan aikakirjat VIII.
Otava Paikkala, Sirkka (toim.) Suomalainen paikannimi – kirja 2007. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Helsinki.
Pulkamo, Seija 1982. Rovaniemen seurakunta 350 vuotta. Rovaniemi.
Rovaniemen veteraanit 1939–1945 2005. Rovaniemen kaupunki, Rovaniemen maalaiskunta ja Rovaniemen seurakunta. Jyväskylä.
Tommila, Päiviö 1999: Suuri adressi 1899. WSOY.
Vahtola, Jouko 2003: Suomen historia, Jääkaudesta Euroopan unioniin. Otava.
Vahtola, Jouko 2006: Kiinteän asutuksen synnystä kappeliseurakunnan perustamiseen. Rovaniemen historia vuoteen 1721.
Kotatulilta savupirtin suojaan 1996: 129–207. Matti Saarnisto, Hannu Kotivuori, Jouko Vahtola, Matti Enbuske. Rovaniemen maalaiskunta, Rovaniemen kaupunki ja Rovaniemen seurakunta. Jyväskylä.
Esitelmät Auttin sukuseura ry:n sukujuhlissa
Autti, Johanna 2001: Muisteluja Auttin suvun vaiheista Vanttauskoskella. Auttin sukulehti nro 2, kesä 2011. http://www.auttinsuku.fi
Autti Lauri 1993: Auttin suvun esipolvet ja heidän puolisonsa Rovaniemellä 1617–1758 ja Kuusamossa 1759–1843. Auttin sukuseura ry:n sukutietokansio.
Harju-Autti, Marketta 1993: Auttin suvun vaiheita Auttissa. Auttin sukulehti nro 2, kesä 2011. http://www.auttinsuku.fi
Harju-Autti, Marketta 2011: Auttin suku suuren adressin alekirjoittajina. Esitelmä 5. sukujuhlassa 6.8.2011. http://www.auttinsuku.fi
Autti, Päivi 1996: Otteita toisessa sukujuhlassa 27.7.1996 esitetystä valokuvaesittelystä. Auttin sukulehti nro 2, kesä 2011. http://www.auttinsuku.fi
Muut lähteet
Auttin suvun sukurekisteri 1993–2014
Auttin sukuseura ry:n arkisto
Auttin sukuseuran kotisivut http://www.auttinsuku.fi
Isojakoasiakirjat. Rovaniemen maanmittaustoimiston arkisto.
Sukunimet http://kaino.kotus.fi/sukunimientaivutus/.
Suuri adressi http://digi.narc.fi/digi/ > Suuri adressi > Oulun lääni > Rovaniemi
Haastattelut
Enbuske, Matti 1993. Ennakkotietoja Rovaniemen historiasta.
Harju-Autti, Filippus
Artikkeli on julkaistu 2015 teoksessa Elämää Yläkemijoen kylissä, Yläkemijoen kylien historia I, Toimittanut Vesa Puuronen.